Etätyö – uhka vai mahdollisuus?

Etätyömahdollisuutta tarjotaan monessa työpaikassa yhtenä vaihtoehtona tehdä töitä. Omassa työpaikassanikin tämä on suotu niille, jotka sitä voivat hyödyntää. Edellytyksenä on tietenkin se, että työnteon täytyy olla yhtä sujuvaa kuin tekisit sitä toimistolla. Toisille etätyö sopii paremmin kuin toisille ja siihen liittyy myös riskejä. Seuraavaksi omakohtaisia havaintoja etätyön tekemisestä.

Etätyön hyvät puolet

Etätyönteossa on monia hyviä puolia. Ensinnäkin aamulla työnteon voi aloittaa suoraan yöpaita päällä ja ilman meikkiä (näin naisena). Tässä säästyy huomattavasti aikaa, kun ei tarvitse laittautua eikä myöskään kulu aikaa työmatkaan. Itselläni on kohtuullinen työmatka, mutta jos en mene autolla töihin, minulta säästyy aikaa yhteensä meno- ja paluumatkasta noin 30-40 minuuttia, jonka voi käyttää työntekoon. Samalla säästyy myös bensakuluja ja myös ilmasto kiittää!

Etätyöpäivänä kukaan ei yhtäkkiä tupsahda huoneeseesi ja keskeytä työtäsi, joko työasialla tai omalla asiallaan. Voit rauhassa keskittyä siihen mitä olet tekemässä kullakin hetkellä. Jos puolestaan istut avokonttorissa, kotona on ihanan rauhallista eikä muiden ihmisten puhe häiritse sinua. Itse tykkään tehdä etänä varsinkin sellaisia kehitystöitä, jotka vaativat keskittymistä ja luovaa ajattelua. Tai sitten ihan vain ”aivot narikkaan” tyyppistä työtä, jossa vaan tehdään ilman sen kummempaa miettimistä.

Myös työviikko tuntuu lyhyemmältä, kun voi tehdä välillä kotona etätöitä. Tämä siis ei varsinaisesti lyhennä työviikon pituutta, mutta vaikuttaa kuitenkin positiivisesti fiilikseen. Samoin kiireentuntu. Vaikka työmäärä on sama kotona tai töissä, jotenkin kotoa käsin työskentely tuntuu stressittömältä, vaikka samat deadlinet painavat, mutta kotona on ainakin vähemmän niitä häiriötekijöitä. Ja vähemmän palavereja, jotka vievät aikaa muulta työnteolta. Skypet saa todella näppärästi hoidettua etänä mihin päin maailmaa tahansa.

Etätyön huonot puolet

Sitten pääsemmekin niihin huonoihin puoliin. Tässä näkisin ainakin kaksi suurinta haastetta työnantajan näkökulmasta katsottuna. Toinen on työpäivän venyminen liian pitkäksi. Jos aloittaa aikaisin aamulla ja jatkaa vielä varsinaisen työajan jälkeenkin, niin lepoaika ja palautuminen jäävät vähiin. Ihmisestä toki itsestään riippuu kuinka pitkään ja paljon etätyöpäivän aikana työskentelee, mutta työnantaja ei pysty tarkkaan valvomaan sitä, että työpäivä ei veny liian pitkäksi. Ja se toinenkin huono puoli liittyy etätyön ”valvomiseen” eli miten työnantaja voi varmistua siitä, että henkilö tekee töitä kotoa käsin eikä esimerkiksi ole jossakin muualla tai tee kotona jotakin muuta kuin töitä? Peruslähtökohta on tietenkin molemminpuolinen luottamus, että etätyöpäivänä tehdään töitä ja jos esimies ja alainen vaikkapa etukäteen sopivat joistakin tietyistä töistä, niin on helppoa etätyöpäivän jälkeen katsoa, että tuliko jotakin tehtyä. Samoin tavoitettavuus puhelimella, sähköpostilla ja muilla takaavat sen, että henkilö on työn touhussa. Itselläni ainakin omatunto kolkuttaisi sen verran, etten voisi sluibailla kotona tekemättä töitä etätyöpäivänä.

Myös sosiaalinen kanssakäyminen muiden henkilöiden kanssa jää pienemmäksi kotona kuin, jos olisit työpaikalla. Tämä siis varmasti vaikuttaa sellaisiin henkilöihin, jotka tekevät etätöitä enemmän tai vaikkapa pääsääntöisesti. Ihminen tarvitsee sosiaalisia kontakteja ja erokoituminen kotikonttorille saattaa vaikuttaa joihinkin henkilöihin negatiivisesti. Ehkäpä nämä kammioituneet etätyön sankarit ovat puolestaan aktiivisia palavereissa, kun pääsevät vihdoinkin puhumaan kasvotusten ihmisten kanssa!

Etätyö toimii!

Omasta mielestäni etätyö on hyvä asia ja se tuo joustavuutta, tehokkuutta sekä piristystä normaaliin työviikkoon. Uskon, että etätyön tekeminen tulevaisuudessa lisääntyy entisestään ja jotkut työt tehdään etänä jopa kokonaan. Muuttuva työelämä, työnteko useammalle työnantajalle, yhteydenpito ja työnteko etänä paikasta riippumatta avaavat uusia mahdollisuuksia yrityksille ja yrittäjille. Ympäristövaikutusta unohtamatta ❤

Etätöitä voi tehdä vaikka laiturilta tai terassilta!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s