Monacon menovinkit

Monaco on yksi minun suosikkipaikoistani maailmassa ja jos et ole vielä ennen käynyt siellä, niin voin suositella lämpimästi sinne matkustamista. Maa tuli tutuksi itselleni muutama vuosi sitten, kun asuimme Monacon vieressä Beausoleil’ssa noin 8 kuukauden ajan ja kävimme Monacossa päivittäin, sillä asuimme ihan siinä rajalla. Ennen kuin pääsemme muuttamaan Etelä-Ranskaan takaisin, kirjoitan tätä pahimpaan Monaco-kaipuuseeni, … Jatka artikkeliin Monacon menovinkit

Lukeminen kannattaa – aina

Minusta on tullut pienen pieni lukutoukka. Toisaalta kaikki kirjat, varsinkaan klassikot, eivät välttämättä kiinnosta. Mutta tärkeintä on, että lukee, edes jotakin. Klassikoihin varmasti palaan vielä myöhemmin. Itse aloin lukea taas säännöllisesti viime syksynä, sillä oma elämäntilanteeni kaipasi ”teoriaa” tuekseen. Miten ihmeessä saan itselleni sellaisen työn, jota voin tehdä ulkomailta käsin? Tähän mennessä olen lukenut 14,5 … Jatka artikkeliin Lukeminen kannattaa – aina

Rakas työystävä

Olen viime aikoina miettinyt paljon työystävien merkitystä, sillä olen taas kohta ”menettämässä” yhden. Omaan viihtymiseeni vaikuttaa suuresti se, että työpaikallani on sellaisia henkilöitä, joiden seurassa viihdyn hyvin ja joiden kanssa voin puhua myös omista henkilökohtaisista asioista. Työystäviä on eritasoisia ja tällä tarkoitan asioiden tasoa, joista keskustelen heidän kanssaan. Joidenkin kanssa puhutaan tietenkin työasioista eikä paljon … Jatka artikkeliin Rakas työystävä

Työkuume

Meitä vaivaa aina silloin tällöin jonkinlainen kuume, joka tarkoittaa polttavaa tarvetta saada jokin asia itselleen: vauvakuume, matkakuume, autokuume tai joku muu kuume. Yksi näistä kuumeista on työkuume, jolla tarkoitan valtavan suurta tarvetta vaihtaa työpaikkaa. Uskon, että aika moni ihminen potee tai on potenut tätä samaa kuumetta. Jännitystä elämään Työpaikan metsästäminen on aivan sairaan siistiä hommaa, … Jatka artikkeliin Työkuume

Olemisen sietämätön keveys

Elämme jatkuvan kiireen tai kiireentunnun keskellä. Työn ja vapaa-ajan välinen tasapaino on välillä haastavaa. Tuntuu, että on miljoona asiaa, jotka pitäisi kaikki saada tehtyä juuri nyt. Aika ei kuitenkaan riitä kaiken tekemiseen millään. Ja ne kuuluisat ruuhkavuodet. Ne tuntuvat jo yhdenkin lapsen kanssa. Kunnes mies yhtäkkiä ilmoittaa lomalla, että hän lähtee nyt lapsen kanssa mäkeen … Jatka artikkeliin Olemisen sietämätön keveys

Kuka pitää pomon puolia?

Esimiehiltä vaaditaan paljon ja esimiestaitojen tärkeyttä korostetaan entisestään. Esimiehet toimivat valmentajina, tukijoina, esimerkin ja suunnan näyttäjinä sekä juridisina työnantajan edustajina, joilla on tietyt oikeudet, vastuut ja velvollisuudet. Heidän tulee huolehtia, että alaisten työntekoedellytykset ovat kunnossa ja poistaa mahdolliset esteet. Useissa työpaikoissa esimiehet hoitavat myös omaa asiantuntijatehtäväänsä. Jotkut ovat esimiehiä syntyessään ja jotkut joutuvat esimiesasemaan vasten … Jatka artikkeliin Kuka pitää pomon puolia?

”Muumit” työpaikalla

Muumit tuntuvat pysyvän aina muodissa. Muumeja itsekin katsoneena ja heidän elämänfilosofiaan tutustuneena, voi ”muumeja” tunnistaa myös aika monessa työpaikassa. Jokaisessa yrityksessä, yhteisössä tai muussa ryhmässä löytyy helposti yksi ”nuuskamuikkunen” tai ”pikku myy”. Seuraavaa profilointia ei kannata ottaa vakavasti, vaan ehkäpä työpaikan kahvitauolla yhdessä mietittäväksi huumoria unohtamatta. "Muumipappa" Työpaikan ”muumipappa” on konkari, joka on vuosikaudet ollut … Jatka artikkeliin ”Muumit” työpaikalla

Etätyö – uhka vai mahdollisuus?

Etätyömahdollisuutta tarjotaan monessa työpaikassa yhtenä vaihtoehtona tehdä töitä. Omassa työpaikassanikin tämä on suotu niille, jotka sitä voivat hyödyntää. Edellytyksenä on tietenkin se, että työnteon täytyy olla yhtä sujuvaa kuin tekisit sitä toimistolla. Toisille etätyö sopii paremmin kuin toisille ja siihen liittyy myös riskejä. Seuraavaksi omakohtaisia havaintoja etätyön tekemisestä. Etätyön hyvät puolet Etätyönteossa on monia hyviä … Jatka artikkeliin Etätyö – uhka vai mahdollisuus?

Viikonloppu – kiireen loppu vai ihan loppu?

Tänään on perjantai ja viikonloppu on edessä. Perjantai on ainakin minun lempiviikonpäivä, sillä kiire loppuu hetkeksi ja saa keskittyä vapaa-aikaan ja perheeseen. Mutta palaudummeko viikonlopun aikana työviikosta ja arjen kiireestä? Vai painammeko tukka putkella myös viikonloppuisin, mutta eri askareiden parissa? Seuraavaksi esimerkki viime viikonlopustani. Heräsin lauantaina klo 6.00 aamulla tyttäreni herätessä. ”Äiti noustaan”, kuului vierestäni. … Jatka artikkeliin Viikonloppu – kiireen loppu vai ihan loppu?

Muistinko olla kiitollinen?

Muistinko viikonloppuna olla kiitollinen elämästäni? No en. Tätä tekstiä kirjoittaessani onneksi muistan tämän niin tärkeän asian, mikä valitettavan usein unohtuu moneltakin ihmiseltä. Pidämme asioita monesti itsestään selvyyksinä, emmekä pysähdy ajattelemaan sitä, mitä meillä on. Valitettavasti joskus elämä muistuttaa meitä jostakin kiitollisuuden aiheesta tavalla, jonka jälkeen asiaa vasta osaa arvosta. Tällöin se on jo liian myöhäistä. … Jatka artikkeliin Muistinko olla kiitollinen?